Tähän blogiin kerään ylös lasten leikkejä ja pelejä sekä myös liikunnallisia touhuja.
torstai 29. elokuuta 2013
Muokattu ruutuhyppely
Tein katuliiduilla lasten pyynnöstä ensin ruutuhyppyradan, mutta se
vähän paisui sitten isommaksi, kun innostuin. Hypättyään radan läpi piti
tasapainoilla viivaa pitkin radan alkuun. Ennen sitä viiva jakaantui
toiselle puolelle, jonne piirsin lyhyille ja pitkille väleille kiviä
(siis ympyröitä), joita pitkin piti hyppiä. Jos hyppymatka oli jossain
kohti tosi pitkä, niin pienempiä lapsia varten tein kahden kiven väliin
yhden pienen kiven, mihin voi tarvittaessa hypätä yhdellä tai kahdella
jalalla. Kivien loputtua jatkui taas sama tasapainoviiva, joka yhdistyi
ruutuhyppelystä lähtevän viivan kanssa. Lapset tykkäsivät kovasti hyppiä
tässä.
Väriloikka
Tuli taas yksi katuliiduilla toteutettu peli mieleen, joka piirrettiin
lasten kanssa pihalaattoihin neliön muotoiselle alueelle. Eri värisiä ympyröitä piirrettiin aina
yksi ruutuunsa sikin sokin, mutta kuitenkin niin, ettei saman väristen
ympyröiden välit olleet liian kaukana toisistaan. Pelin aloittaessaan
lapsi sai valita värin, ja pyrki pääsemään radan läpi hyppimällä vain
valitsemansa värisiin ympyröihin.
perjantai 23. elokuuta 2013
Yllätysvieraat
Vähän extraa arjen keskelle saa kivasti yllätysvierailla (aikuinen vetää jonkinlaista roolia roolivaatteet päällä). Esimerkiksi:
- Pääsiäisen aikaan pääsiäisnoidan vierailu
- Merirosvoseikkailun yhteyteen merirosvon vierailu
- Joulun aikaan tontun vierailu
Kivoja yllätyksiä ovat myös vaikkapa käsinuken vierailu. Lapset keskustelevat yleensä aivan lumoutuneena käsinuken kanssa eivätkä huomaa koko aikuista.

Aarteen etsintää
Aarteen etsintä on lapsista hurjan hauskaa puuhaa! Kotiin voi sisälle tai myös ulos piilottaa yllätyksiä lasten etsittäväksi. Lapsille voi kertoa ohjeet, minkä mukaan aarteet löytyy tai sitten lapset voivat summan mutikassa etsiä ne. Yllätykset on helppo linkittää erilaisiin juhlapyhiin (esim. minisuklaamunat pääsiäisen aikaan) tai sitten voi pitää arkisemman aarteen etsinnän, jolloin yllätyksenä voi käyttää vaikka kuvia satuhahmoista tmv.
(Kätköilystä olen tehnyt erillisen postauksen; katso myös se, jos kiinnostaa).
(Kätköilystä olen tehnyt erillisen postauksen; katso myös se, jos kiinnostaa).
torstai 22. elokuuta 2013
Keilaaminen
Keilapelillä tai itse pulloista tehdyllä keilapelillä voi silmä-käsi -koordinaation lisäksi opetella mukavasti laskemista.
Muumihyppyjä
Leikin tarkoitus on seinään
eri korkeudelle kiinnitettyjä paperille piirtämieni muumihahmojen koskettaminen.
Toiset olivat tosi matalalla, että piti kyykistyä ja toisten kohdalla
piti hypätä, että yletti koskettaa.
Muumitouhuja
Laitoin muumihahmoja eri puolille muumitaloa. Lapset saivat ottaa
vuorotellen haluamansa muumihahmon ja kertoa minulle sanallisesti, mistä
sen löysivät (muumitalon edestä, päältä, vierestä).
Käsipallo
Sääntöjä toki yksinkertaistin aikalailla. Pelasimme niin, että se joka otti kopin jäi paikalleen seisomaan ja odottamaan, että muut pelaajat liikkuivat hänen eteensä hitusen lähemmäs maalia, jotta hän pystyi heittämään pallon toiselle. Kun maali oli sitten tarpeeksi lähellä, sai yrittää maalin tekoa heittämällä. Maalivahti puolestaan sai torjua myös potkimalla.
Pääpaino oli siis näin ollen lähes kokonaan pallon käsittelytaidoissa: heittämisessä ja kiinni ottamisessa.
Taputusleikki
Taputusleikki
Seiso parisi kanssa vastakkain.
Lyökää omat kätenne yhteen kerran.
Sitten lyö OIKEA kätesi parisi
OIKEAN käden kanssa yhteen.
Lyökää taas omat kätenne yhteen.
Sitten lyö VASEN kätesi yhteen parisi
VASEMMAN käden kanssa.
Lyökää jälleen omat kätenne yhteen ja sitten
parisi kanssa molemmat kädet vastakkain.
Toistakaa taputukset niin monta kertaa
kuin pystytte, ja nopeammin joka kerta.
Ilmapalloilottelu
- Vapaata leikkiä ilmapalloilla
- Sanomalehdistä käärityllä mailalla ilmapallojen lyömistä
- Yritetään saada ilmapallo pysymään ilmassa vain käsiä / päätä / jalkaa hyväksi käyttäen
- Heilutellaan ilmapalloa / ilmapalloja leikkivarjon päällä

Muotokortit
Muotojen ja värien opettelu on hauskaa, kun leikkaa eri värisistä kartongeista muotoja (perusmuodot riittänee ainakin alkuun: ympyrä, neliö, suorakaide, kolmio). Jokainen muoto on oman värisensä. Pieniä laminoituja muotokortteja kiinnitetään sinitarralla ympäriinsä, jonka jälkeen lapset etsivät ne summittain itse tai niin, että aikuinen kertoo, mitä muotoa tai väriä seuraavaksi etsitään. Joka tapauksessa löytyneet kortit viedään lattialla olevien samanlaisten mutta isojen muotokorttien päälle.
Mielikuvaleikit
Lasten kanssa on hauska tehdä vaikkapa erilaisia mielikuvitusretkiä.
- Korkeasaaren retkessä rekvisiitaksi voi ottaa erilaisia pehmelelueläimiä, naamareita, eläinhattuja yms. Laulut ja lorut kuljettavat retkellä eteenpäin, kun kohdataan aina uusia eläimiä.
- Korkeasaaren retkessä rekvisiitaksi voi ottaa erilaisia pehmelelueläimiä, naamareita, eläinhattuja yms. Laulut ja lorut kuljettavat retkellä eteenpäin, kun kohdataan aina uusia eläimiä.
keskiviikko 21. elokuuta 2013
Näytelmäleikki
Otetaan joku satu ja kerätään tai tehdään siihen liittyvät rekvisiitat ja roolivaatteet. Eläinsaduissa käteviä on tietysti naamarit, käsi- ja sorminuket.
Aikuinen on valmistellut ympäristön satua vastaavaksi ja alkaa lukea satua samalla, kun lapset leikkivät ja näyttelevät sitä, mitä sadussa tapahtuu. Roolit on toki jaettu etukäteen.
Näytelmäleikki kannattaa aloittaa aluksi lorujen ja laulujen avulla.

Tutustumisleikki
Käydään piirissä istuen läpi kaikkien nimet. Annoin kävyn ensimmäiselle, joka kertoi
nimensä, ikänsä, lempivärinsä ja -leikkinsä sekä missä asui. Kerrottuaan
lapsi antoi kävyn seuraavalle, joka sai kertoa samat asiat itsestään.
Kävyn tilalla voi olla toki mikä tahansa muu esine. Käpy nyt vaan sattui tuolla kertaa käteen, kun olimme luontoretkellä.
Kävyn tilalla voi olla toki mikä tahansa muu esine. Käpy nyt vaan sattui tuolla kertaa käteen, kun olimme luontoretkellä.
Piilosta
Lapset menevät piiloon samalla kun yksi laskee esim. kymmeneen, jonka jälkeen lähtee muita etsimään.
Kätköily
Aikuinen piilottaa metsään ym. asuinalueelle kätköjä (esim. pakasterasiassa paperia ja kynä johon voi kirjoittaa nimensä, kun on kätkön löytänyt) lasten etsittäväksi.
Kätkö etsitään kuvallisten tai sanallisten ohjeiden avulla.
Kätköstä voi löytyä yllätyksiä (esim. tarroja) tai joku tehtävä (tietovisapussi, tehtävän ratkaisu, liikunnallinen tehtävä jne.).
Kätkö etsitään kuvallisten tai sanallisten ohjeiden avulla.
Kätköstä voi löytyä yllätyksiä (esim. tarroja) tai joku tehtävä (tietovisapussi, tehtävän ratkaisu, liikunnallinen tehtävä jne.).
Rentoutus
- Hierontapiikkipallolla lapset hierovat vuorotellen toisiaan (mahallaan)
- Hierontapiikkipallolla aikuinen hieroo lapsia (mahallaan)
- Huiveilla / höyhenillä / pehmeillä pensseleillä tai siveltimillä silitellään lapsia (selällään)
- Rentoutus cd
- Musiikin kuuntelu silmät kiinni
- Nauruletka: lapsi makaa selällään jalat harallaan, johon toinen lapsi tulee eteen istumaan ja pitää ensimmäisen mahaa tyynynä jne.

tiistai 20. elokuuta 2013
Pallon potkiminen
Pallon potkiminen molemmilla jaloilla:
- Kaverille
- Seinää vasten
- Paikoiltaan paikoillaan olevaa palloa
- Paikoiltaan kohti tulevaa palloa
- Vauhdista paikoillaan olevaa palloa
- Vauhdista liikkuvaa palloa
- Jalkapallo
- Kaverille
- Seinää vasten
- Paikoiltaan paikoillaan olevaa palloa
- Paikoiltaan kohti tulevaa palloa
- Vauhdista paikoillaan olevaa palloa
- Vauhdista liikkuvaa palloa
- Jalkapallo
Sekalaisia pallotteluja
- Muodostetaan jono,
jossa jonon ensimmäinen vieritti pallon omiensa ja kaikkien takana
olevien lasten haarojen välistä viimeiselle. Viimeinen tuli
ensimmäiseksi ja laittoi taas pallon vierimään. Näin käytiin vuorotellen
kaikki lapset läpi.
- Istutaan kaveria vastapäätä jalat auki ja vieritetään palloa toiselta toiselle.
- Istutaan kaveria vastapäätä jalat auki ja vieritetään palloa toiselta toiselle.
Pallottelua leikkivarjolla
Leikkivarjon päälle laitettiin pallo. Pallo yritettiin pitää pois omalta puolelta heiluttamalla leikkivarjoa.
Polttopallo
Sitten leikittiin polttopalloa, jossa ympyrän ulkopuolella oleva
yrittää pallolla "polttaa" eli saada ympyrän sisäpuolella olevat kiinni.
Viimeinen ympyrään jäänyt voittaa.
Kapteeni käskee
Jokainen
sai olla vuorotellen kapteenina ja sanoa, mitä tehdään (esim. otetaan
pallo kiinni, juostaan kentän ympäri, mennään kyykkyyn jne.)
Onginta
- Kepin päähän laitetaan naru, johon esim. lasten pieni hiekkalelu-ämpäri. Sermin takaa sitten ongitaan jotain kivaa yllätystä.
- Magneettikalojen onginta.
- Magneettikalojen onginta.
Pallon heitto
Heitetään eri kokoisia palloja erilaisiin kohteisiin (ylä- ja alakautta):
- säilyketölkkejä kohti (Angry Birds)
- puiden väliin nauhaan roikkumaan laitettuihin liukureita kohti
- hula-hulavanteen sisälle
- ämpärin sisälle
- kaverille
- seinää vasten
yms.
- säilyketölkkejä kohti (Angry Birds)
- puiden väliin nauhaan roikkumaan laitettuihin liukureita kohti
- hula-hulavanteen sisälle
- ämpärin sisälle
- kaverille
- seinää vasten
yms.
Tutustumista leikkivarjolla
Otettiin leikkivarjosta kiinni ja laitettiin sen
keskelle pallo. Vieritettiin palloa vuorotellen jokaiselle, jolloin
kerrottiin oma nimi.
Hämähäkin seitti
Leikimme lankarullan kanssa leikkiä, jossa piirissä
vuorotellen heitimme lankarullaa lapselta toiselle. Heittäjä sai kysyä
jotain siltä, jolle lankarullan heitti. Kiinni ottaja vastasi, otti
narusta kiinni ja heitti vuorostaan jollekin toiselle. Kun kaikki oli
saaneet langasta kiinni, muodostui piirin keskelle hämähäkin seitti.
Kuka pelkää mustekalaa?
Asetutaan viivalle ja lähdetään
juoksemaan toiselle viivalle, kun viivojen keskellä oleva mustekala
huutaa: Kuka pelkää mustekalaa? Kiinnijääneet pääsevät mustekalan
lonkeroiksi ottamaan loppuja juoksijoita kiinni.
Laiva on lastattu
Leikin aloittaja päättää millä kirjaimella alkavilla esineillä laiva on lastattu. Muut osallistujat sanovat kukin vuorollaan valitulla kirjaimella alkavan esineen. Vuorot vaihtuvat niin pitkään kuin osallistujat keksivät kyseisellä kirjaimella alkavia esineitä. Viimeisen sanan keksijä saa päättää seuraavan kirjaimen ja leikki alkaa alusta. Leikkiä voi nopeuttaa rajaamalla kohteet esineistä esimerkiksi eläimiin, kasveihin, automerkkeihin, ruoka-aineisiin jne.
Ihan pienten lasten kanssa voi toki tehdä myös niin, että jokainen saa lastata laivaan ihan mitä ikinä tahtoo. :)
Liikenneleikki
Liikenneleikki tuli vaan jostain mieleen yhtäkkiä.
Katuliiduilla piirsin ympyröitä, joista muodostui sellainen rata tai tie. Välillä matkan varrella oli keltaisia, punaisia tai vihreitä ympyröitä.
Lapset hyppivät tasajalkaa tai yhdellä jalalla rataa läpi (tai juoksivat / kävelivät / menivät potkulaudalla).
Vihreällä sai painella suoraan läpi, keltaisen edessä piti odottaa hetken aikaa ja sitten vasta jatkaa matkaa ja punaisen kohdalla ei saanut mennä ollenkaan, mutta siitä kohtaa haarautuikin tie toisaalle, jonka kautta sai kiertää ne valot.
Lapsista oli hurjan hauskaa. Samalla tuli liikennesääntöjä ja värejä kerrattua. :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)